SAKSA ON JALKAPALLON MAAILMANMESTARI 2014 WUHUU!!!!

fanitusta-normal.jpg

Heippa! Heti kärkeen tunnelmointia Saksan hienosta voitosta! Oli ihan käsittämättömän upeaa kokea tämä voiton huuma ja vielä Berliinissä!! En olis ikinä uskonu että tuun olemaan siinä maassa, missä kisat voitetaan, katsomassa finaalia liki 500 000 muun ihmisen kanssa! Suuntasimme siis viime sunnuntaina muutamien työkavereiden kanssa Fanmeilelle, Brandenburgin torin kupeeseen fiilistelemään jo hyvissä ajoin. Tunnelmaa laski hieman vesisade joka alkoi kahta tuntia ennen peliä ja jatkui lähes taukoamatta, kunnes lakkasi kun peli alkoi. Onneksi otin takin mukaan ja pari vaihtopaitaa, muuten olisin varmasti vilustunut. Jonotin myös pelkkää bratwurstia yli tunnin :D mutta luonto ei antanut periksi luovuttaa kun kerran oli aloitettu ja nälkä kurni mahassa. Sisulla mentiin! Kuvassa herkullinen nackensteak sämpylän välissä, tämä oli alkupala jota ei sentään tarvinnut odottaa kuin 15min. En pidä väenpaljouksista mutta kyllä silti kannatti mennä. Kun Saksa teki pelin ainoan maalin, kaikki menivät IHAN SEKAISIN! Sitä huudon, ilon ja riemun määrää kun peli loppui, huhhuh! Ilotulitukset alkoivat ja ihmiset halasivat toisiaan, tanssivat kaduilla ja autot tööttäilivät sekä saksan liput liehuivat!  Upea tunnelma kerta kaikkiaan. Vaikka Suomi voittaisi jääkiekon maailmanmestaruuden, ei se ole kyllä mitään verrattavissa tähän huumaan, vaikka meille se on tietysti iso juttu ja Suomessa nyt muutenkin kaikki on vähän pienemmässä mittakaavassa.

supa%20deutschland-normal.jpg

Ilta hämärtyi fanmeilella kun peli venyi toiseen jatkoerään ennen ratkaisua...lopulta peli päätty siinä hiukan ennen 12 yöllä. Lähdin kotiin aika pian pelin päättymisen jälkeen. Onneksi töistä olimme saaneet luvan aloittaa maanantaina klo 10, helpotti vähän :) Monet saksalaiset työkaverit olivat ottaneet ronskisti vapaaksi maanantain ja tiistain juhlintaa varten :D

Viime lauantaina kävimme työkaverini Markuksen kanssa Plötzensee-järvellä uimassa. Oli ihanaa päästä ekaa kertaa tänä kesänä uimaan luonnonveteen, vesikin oli todella lämmintä ja hypimme myös laiturilta veteen kuin lapset konsanaan :D Oli kyllä kivaa vaikka eihän tämä tietysti voita Suomen uimavesiä. Vaikka järvi olikin melko pieni, vesi oli puhdasta ja muutenkin paikka oli miellyttävä, sekä vain puolentunnin kävelyn päässä keskustasta. Täytyy käydä uudemmankin kerran kun ehtii, meinaan virkisti kyllä ihanasti. Näillä helteillä on vaan se ongelma, että kun on käynyt uimassa ja päässyt kotiin, on taas ihan hiestä märkä :D Täällä on nyt +33 astetta ja makuuparvellani alkaa olla HIEMAN lämmin... mutta ei valiteta, komiaa kesää on kun lämpöä piisaa.

pl%C3%B6tzensee-normal.jpg

Heeboilua Plötzenseellä! Meillä oli mm. sukelluskisa ja harmitti, että en ole enää niin hyvä siinä vaikka muuten uintitaidot ovat hyvinkin tallella :)

Muuten viikot ovat kuluneet töitä paiskien ja voin sanoa, että kyllä hommaa riittää, varsinkin kun nyt sain vähän lisätehtäviä hakukoneptimoinnin puolelta! Olen jo ollut kuukauden työharjoittelussa, kyllä se aika rientää. Päivät kuluvat aika nopeasti sinne viiden paikkeille kunnes lähden kotiin. Olen nyt myös löytänyt melko hyvän pyöräilyreitin töihin ja mennytkin pari kertaa fillarilla metron sijasta. Varsinkin näillä helteillä on mukava pyöräillä kun metroissa on aina paljon väkeä ja tuskaisen kuuma.

Olen edelleen lenkkeillyt ja käynyt uusissa paikoissa ja puistoissa katselemassa hyviä reittejä. Tällä viikolla poikkesin Tempelhofin lentokentälle pyöräilemään ja oli kyllä makee paikka! Kyseessä on siis käytöstä poistettu lentokenttä Berliinissä, käytetty ahkerasti aikana jolloin kaupunki oli jaettuna ja länteen oli toimitettava varusteita, mm. kuuluisa ilmasilta kulki Tempelhofin lentokentän kautta. Nykyään paikka palvelee puisto- ja virkistysalueena kaupungin asukkaille. Oli hiukan siistiä pyöräillä kiitorataa pitkin ilta-auringon valossa! Siisti mesta, suosittelen käymään!

tempelhof-normal.jpg

Voih kun olis rullaluistimet, mikä baana niitä varten tuo onkaan! Siistiä nähdä kaikki merkit kiitoradassa sekä heinittyneet opaspaalut.

Eipä sen kummempia tässä sitten, tänä viikonloppuna olen ollut kaupungilla ja yhden työkaverin luona oikein kunnon vanhanliiton kotibileissä :D oli todella hauskaa ja tapasin paljon ihmisiä ympäri Eurooppaa, joita kaikkia yhdistää sama asia: ajautuminen Berliiniin työn perässä. Rentoa menoa ennen kaikkea, koko kaupunki on todella rento itseasiassa. Täällä on kyllä ihan oma meininki, mistä olen alkanut hiljalleen pitää todella paljon. Berliini ei ole se Saksan saksalaisin kaupunki mutta ehdottomasti yksi parhaimmista paikoista kokea historiaa kylmän sodan ajalta, nauttia currywurstista, döneristä ja oluesta ja istuskella loputtomiin kotoisissa kahviloissa. Joka päivä metrossa kuulet vähintään kolmea eri kieltä ja huomaat myös aika ajoin, että et todellakaan ole ainoa suomalainen täällä, se on hupaisaa. Berliini tarjoaa kodin kaikenlaisille ihmisille, se on avoin ja boheemi elämää sykkivä kaupunki. I like it!

Huomenna saan myös vieraita pitkästä aikaa jehei! Isäni saapuu tänne naisystävänsä kanssa viettämään kesäloman viimeisiä päiviä. Sääli, että olen töissä päivät enkä ehdi niin paljon esittelemään paikkoja. Onneksi on sentään illat aikaa. He viipyvät perjantaihin, jolloin saapuu taas uusia vieraita, ihana ystäväpariskuntani Hannoverista Stefan ja Maike! He tuovat mukanaan myös loput tavarani, jotka muuttopäivänä eivät_vaan_mahtuneet enää mukaan. Superia nähdä heitäkin, on ollut jo ikävä. Kaikkea kivaa siis ensi viikolla tulossa, olen varmaan ihan poikki kaikkien vierailujen jälkeen :D mutta eipä haittaa! Jontunkin vierailu lähestyy kovaa vauhtia, enää alle kaksi viikkoa!:)<3

Mutta tämä tässä tällä erää, näkemisiin ja nauttikaahan kesästä kaikki ihanat siellä! MOI! :)