Moikka moi!

Tässä on taas ollut vähän kaikenlaista ja tänään on ollut eka sellanen päivä kun on ehtinyt "olla vaan". Joten on aikaa vähän päivitellä kuulumisia tännekin :) Viime viikolla oli siis vappu ja lähdinkin bussilla Baijerin suuntaan sitä viettämään. Matka taittui bussilla Hannoverista Frankfurtiin, jonne matka kesti lähes 5 tuntia täpötaydessä bussissa, ja kyllä, en tykkäää siitä että joku istuu vieressä bussissa koska oon suomalainen ja tarvitsen tilaa :D mutta eipä auttanut, 13 euron lippuhinnalla ei silti viitsi valittaa. Frankfurtista menin sitten junalla Baijerin osavaltion puolelle kaupunkiin nimeltä Aschaffenburg, jossa luokkatoverini Emma olikin asemalla vastassa. Meidän luokalta meni kaksi opiskelijaa juuri Aschaffenburgiin, ja yllätyksekseni myös Seamkin insinööripuolelta lähes 20 opiskelijaa. Olikin melkoinen yllätys kun saapumiseni jälkeen menimme syömään ravintolaan ja jo ovelle kuului rempseää eteläpohjalaista murretta! Alkoi vaan naurattaa ihan hirveästi kun en ollut kuullut sitäkään niin pitkään aikaan, nootta ristus! Oli siis kuin olisi Suomeen tullut ja kun ravintolasta sai vielä siideriäkin :'D Hassua oli! Söimme kunnon pihvit ja oli ihan mukavaa olla isommassa suomalaisporukassa pitkästä aikaa. Kunnon Suomivappu tuli siis vietettyä kotimaisissa tunnelmissa mutta perisaksalaisessa Baijerin pikkukaupungissa :)

Aschaffenburg-normal.jpg

Sattuipa kuviin mukaan myös yksi meksikolainen ja yksi saksalainenkin tyttö! Aschaffenburg on ihan sympaattinen kaupunki, jossa on noin 60 000 asukasta ja ammattikorkeakoulu, jolla on jo pitkä yhteistyö Seamkin kanssa takana. Aschaffenburgissa voi Hannoverin lisäksi myös suorittaa kaksoistutkinnon (double degree in international business) ja siellä voi käydä kaikki kurssit englanniksi. En kuitenkaan halunnut mennä sinne, sillä sehän olisi aivan liian helppoa jos olisi kurssit vain englanniksi eikä saksaksi ollenkaan ;) No, ei nyt aivan niinkään mutta olen ollut tyytyväinen valintaani. Hannover on kuitenkin iso kaupunki, jollaiseen nimenomaan halusin ja myöskin hyvät kulkuyhteydet tänne Suomesta painoivat valinnassa, sekä täällä puhuttava selkokielinen saksa. En myöskään olisi Aschaffenburgissa oppinut saksaa kaikkien suomalaisten keskellä niin hyvin kuin täällä. Pohjois-Saksa on mun juttu! Oli silti söpöä kuulla sitä Baijerin omaa murretta, Grüß Gott!  ja Servus! Myöskin maisemat ovat komiat, on kukkuloita ja niiden välistä pilkisteleviä pikkukyliä ja viinitiloja, metsää ja isoja jokia kuten Main. Lauantaina Aschaffenburgissa oli myös kalamarkkinat (pari kuvaa yllä), oli mukava käydä sielläkin aistimassa tunnelmaa. Johannisburgin linnaa käytiin myös katsomassa ja käveltiin keskustassa ja kauniissa puistossa.

Vapunpäivän ja Aschaffenburgiin tutustumisen jälkeen teimme Emman kanssa päiväretken Nürnbergiin, jonne oli Aschaffenburgista parin tunnin junamatka. Tämä kaupunki on aina myös kiinnostanut historiansa vuoksi ja siksi olinkin innoissani kun pääsin sinne. Nürnbergissä käytiin kovat oikeudenkäynnit aikanaan ja se on toiminut myös natsipuolueen kokoontumispaikkana. Kaupungissa on joskus ollut aukio nimeltä Adolf Hitler Platz, vaan eipä ole enää jostain syystä! Käytiin dokumentaatiokeskuksessa, joka oli siis vähän niinkuin museo, jossa kerrottiin kansallissosialistien valtaan noususta ja tappiosta, sekä oikeudenkäynneistä. Oli mielenkiintoinen näyttely ja sen jälkeen kävelimme Zeppelinfeldille, johon on rakennettu Hitlerin puhujakoroke oikein kunnon diktatuurin malliin. Vähän karmiva paikka tavallaan ja arkkitehtuuri oli selkeän tympeää, samaa tyyliä Berliinin olympiastadionin kanssa, joka myös siihen aikaan rakennettiin. Nürnbergiinhän oli suunnitteilla Hitlerin toimesta monenlaisia valtaa pönkittäviä rakennuksia kuten Colosseumin tapainen kokoontumispaikka. Monet hankkeet eivät vaan koskaan ehtineet valmistua, ehkä hyvä niin.

n%C3%BCrnberg%20museo-normal.jpg

Museosta; Mein Kampf! Sekä minä ja Zeppelinfeldin puhujakoroke. Tuolta se Aatu on puheitansa kuuluttanut aikanaan ja muut seisseet käsi ojossa alhaalla. Aikamoinen paikka.

Sää ei ollut mitä parhain Nürnbergissä ja kastuimmekin komeasti takaisin keskustaan tullessa. Onneksi ihan koko päivää ei satanut ja ehdimme vielä nähdä keskustaakin ennenkuin juna lähti takaisin Aschaffenburgiin. Myöskin Nürnbergistä löytyy yksi luokkalaisemme, Matias, joka tulikin tervehtimään meitä ja näyttämään paikkoja. Kivaa kun joka paikasta löytyy ainakin yksi suomalainen ja Seamkista :D Nürnbergissä oli paljon hienoja rakennuksia ja kirkkoja, niinkuin lähes jokaisessa saksalaisessa kaupungissa. Siellä oli myös linna, joka sijaitsi kukkulan päällä ja ehdimme juuri kävellä sen juurelle mutta emme linnaan asti. Jännää, miten Etelä-Saksassa on ihan erilailla mäkiä ja kukkuloita, täällä Hannoverissa kun on tasaista niinkuin Pohjanmaalla ja Porissa :D

N%C3%BCrnberg-normal.jpg

Upea kirkko löytyi Nürnbergin keskustasta, sen edessä pieni poseeraus Emman kanssa. Mukulakivikatuja riitti ja monenmonta kaunista taloa, kerassaan tunnelmallinen paikka.

Nürnbergin joulumarkkinat ovat myös kuuluisat, vuosittain niillä käy yli 2 miljoonaa turistia. Tämä olisi mielenkiintoista joskus myös nähdä. On vaikea kuvitella millaiset markkinat siellä ovat kun mielestäni jo Hannoverin joulumarkkinat olivat suomalaisine ja keskiaikaisine toreineen kerrassaan hurmaavat. Jos mä jostain tykkään niin näistä saksalaisista markkinoista (jos ei ole jo tullut aikaisemmista blogiteksteistä selväksi :D) missä ei ruoka ja juoma lopu kesken ja tunnelma on aina yhtä ihanan rento.

Reissu meni siis oikein hyvin (kiitokset vain Emmalle majoituksesta!) ja palasin vapun jälkeen lauantaina Hannoveriin, jossa oli vuorossa ystäväni Stefanin syntymäpäiväjuhlat. Vähän väsyneenä matkasta sinne menin, mutta kyllä kannatti kun pääsi taas saksalaisten pariin ja jutskailemaan, tapasin taas muutaman uuden ihmisen ja oli oikein kivaa. Sunnuntaina koitti kunnon arki kun aloin tekemään toden teolla esitelmää, jonka pidin eilen. Onnistui ihan hyvin ja sain arvosanankin heti suullisesti esityksen jälkeen, 1,3 tuli! Ykkönen on siis täällä paras :) Olen tyytyväinen! Ihanaa kun täällä saa suoraa palauetta ja heti tietää arvosanan.

Tänään olen vain lähinnä urheillut ja ollut, käynyt kirjastossa ja sen sellaista perusarkea. Huomenna koulua ja ehkä vielä käynti Frühlingsfesteillä, ne kun loppuvat sunnuntaina niin vielä ehtisi käydä vuoristoradassa ja syödä parit schmalzkuchenit :) Lauantaille on suunnitelmissa reissu Lübeckiin! Jee jee! Hansakaupunki täältä tullaan ! "Oon mä juonu viinii Wienissä, monta pitkää kylmää Lyypekissä" :) Ei muuta kuin ensi kertaan! MOI MOI!